Suojelun kouluttaminen positiivisesti vahvistaen: 
Miten? Koirieni kolutus perustuu positiiviseen vahvistamiseen ja koiran tarjoamaan aktiivisuuteen. En itse houkuttele koiraa pentunakaan tekemään/kohtaamaan asioita, vaan kun se yrittää itsenäisesti palkitsen koiran päästämällä sen korkeaan viettiin ja siitä heti sen hetkiseen parhaaseen palkkioon. Vaikka aluksi ruoka on se paras palkkio, niin teen myös siitä saaliin, jota koira tavoittelee. Sitten kun saalisvietti herää kunnolla, vaihdan ruuan palloon/patukkaan. Etenen kouluttamisessa aika nopeasti, koska palkkion arvo kasvaa koko ajan. Koiran henkinen kasvu on huomioitava ja harjoitukset suhteuttava sen mukaan, koska seuraavaksi mukaan tuleva koiran "kuormitus" tapahtuu koiran henkisen kapasiteetin alueella. Tässä huomaamme, että myös tämän tyyppiseen koulutukseen kuuluu jonkinlainen "pakote". Positiivisen vahvistamisen koulutustapojakin on monia ja tämä tuskin on mikään oppikirjamalli, mutta tämä on minun mallini siihen. Mitä? Kun palkkio on rakennettu ja koira on oppinut, että aktiivisuudella se saavuttaa viettipäämäämäärän, alan vaikeuttamaan harjoituksia ja lisään siihen elementtejä. Samalla otetaan käyttöön rankaisu, eli kouluttamiseen tarvittava väline. Väline on tässä tapauksessa toiminnan hylkääminen Rankaisu, eli toiminnan hylkääminen seuraa, mikäli koira tekee virheen tai yrittää esim. oikaista tehtävässä tms. Suojelukoulutuksessa rankaisu on se, että maalimies pudottaa hihan pois kädestään ja koira ei pääse palkkioon= estetään pureminen ja maalimiehen kanssa taistelu. Virheen jälkeen koira otetaan hallintaan (ilman fyysistä pakkoa) ja sille tarjotaan turhauman kautta maksimaalinen vietinnousu ja mahdollisuus oikeaan suoritustapaan. Yleensä toistoja tarvitaan vain muutama. Koiran henkinen kasvu on siiis huomioitava näissä harjoituksissa tarkasti. Lisäksi koiran yksillölinen turhauman huippukohta on oltava selvillä, jotta harjoitus onnistuu. Mikäli koira ei ole parhaassa mahdollisessa turhauman vaiheessa, harjoitus todennäköisesti epäonnistuu. Syynä tähän on se, että vasta täydellisen keskittymisen tilassa (patoaminen) koira pystyy hyödyntämään korkean viettitason ja siirtämään sen suoraan harjoitukseen ja siinä onnistumiseen. Opettelin koirani oikean turhaumatason yrityksen ja erehdyksen kautta tottelevaisuusharjoituksissa. Koirani on turhauman parhaassa huipussa silloin, kun huuto loppuu ja se pinnistelee keskittyäkseen (patoaa). Suojelukoulutusta ajatellen tälläinen runsas turhauman käyttö saattaa aiheuttaa ongelmia aggression suhteen, siis mikäli koira saa olla koko ajan saaliilla. Pyrin huolehtimaan siitä, että vaikka koira lähtee saalisvietin alaisena toimimaan se vaihtaa vietin ja aloittaa intensiivisen vartioinnin oikealta viettialueelta. Samalla koiralle tehdään vietinvaihtoja harjoituksen sisällä, mistä pidän enemmän, kuin liinat pinkeänä tehtävistä saalis-aggressio-vietinvaihtoharjoituksista. Pyrin nopeasti siihen, että koira toimittaa vartioinnin ilman liinatukea ja koulutuksessa se onkin kytkettynä vain saalisvaljaisiin. Muissa kuin saalisjutuissa koira tottelee ohjaajan käskyjä ja tekee itsenäisiä suorituksia. Aluksi meillä oli ketjukaulain/valjaat-yhdistelmä, mutta näitä ei tarvita. Toisaalta, kun lähetän koiran hallinnasta vartiointiin, saalisärsykkeitä ei edes tule ja vietinvaihto tapahtuu vain hallinnasta-aggressiolle. Turhaumaa ja sitä kautta viettiä tarjotaan paljon virheen yhteydessä tai kun halutaan nopeasti tunnetilan muutos esim. tottelevaisuuteen. Koiran itsevarmuus on korkealla tasolla ja toistoja voi tehdä tarvittavan määrän, aina onnistumiseen saakka ilman, että koiran tunntelila huononee...-päinvastoin. Normaaliharjoituksessa koiran tulee tarjota jo pentuna opittua aktiivisuutta ja sen tulee ajaa itsensä kunnolliseen työskentelytilaan. Luulen, että tässä tilanteessa koira kokee palkkiosta (sen mahdollisesta saamisesta) aiheutuvan stressin väistämiskäyttäytymiseen rinnastettavana tunnetilana. Todennäköisesti koira kuitenkin vuotaa helpommin ja sitä on ohjattava määrätietoisesti, koska ensisijaisena sanktiona on kuitenkin vain palkkion poistuminen. Itse pidän korkean vietin harjoituksista niin paljon, että käytän samoja menetelmiä paljon myös tottelevaisuuden tekemisessä ja maastoissa (haku ja jälki). Samalla kun suojelussa vietin nousemisen vuoksi hallinta vaikeutuu, alan tehdä erillisissä tottelevaisuusharjoituksissa turhaumaan perustuvia korkean vietin treenejä. Korkeampi vietti saadaan heti ohjattua tekemiseen (seuraaminen) ja tunnetila tasoittuu myös suojeluhallinnan puolella astetta korkeammalle tasolle. Toivon, että tämä koulutusmalli tuottaa meille mahdollisimman korkeassa vietissä työskentelyn mutta puhtaasti ja korrektisti. Jos koira alkaa vuotaa suojeluharjoituksissa, teen enemmän tottelevaisuusharjoituksia ja palkitsen ruhtinaallisesti jo pienestä hiljaisuudesta. Vuoto onkin tullut yleensä silloin kun koiran viettitaso on noussut harjoitusten myötä. Omalla ohjaamisella on suuri merkitys koiran tunnetilaan ja sen pitämiseen hyvänä. Pakote? Näissä harjoituksissa koira kuormittaa henkisiä voimavarojaan, se pakottaa itse itsensä keskittymään, jotta saavuttaisi mahdollisuuden palkkioon. Ensimmäinen vaihe pakotteessa on "palkkio poistuu" toinen vaihe on se, että koira korkeassa vietissä pakottaa itsensä keskittymään suorituksen läpiviemiseen eli "toiminta". Kun tämä onnistuu, koira on oppinut käytösmallin. Sitten vain koulutellaan ja lisätään vaatimustasoa. Koiraan ei tarvitse puuttua fyysisesti lainkaan. Itse kyllä "kosketan" ja ohjaan koiraa tarvittaessa. Puutun fyysisesti koiraan vain silloin, kun koen, että sen on helpompi ymmärtää asia sitä kautta. (esim. koira on saanut istu-käskyn ja menee maahan, nostan sen etuosasta istuma-asentoon) tai kun koira huutaa, laitan käden sen pään päälle ja odotan että se pystyy patoamaan ja jatkamaan suoritusta Koiran vapaa-ajan pitäisi olla rauhallista, koska harjoitukset ovat koiralle henkisesti hyvin raskaita. Harjoitusten jälkeen koiran pitäisi päästä rentoutumaan ja purkamaan kertyneet paineet esim. kunnon metsälenkille. Ohjaaja, -välttämätön riippakivi Negatiivinen Ohjaajakonflikti jää tässä menetelmässä syntymättä, koska koiraa ei kuormiteta ohjaajan toimesta lainkaan. Tämä on aika iso asia kun mietitään koiran onnistumista ohjaajan kanssa. Silti, myös muu koiran elämä pitää olla tasapainossa ja toki arjen ratkaisut joko tuottavat konfliktia ohjaajaan tai sitten ei. saalis-aggressio-hallinta Koulutusmenetelmistä riippumatta jotkut osa-alueet tehdään aika lailla samoin. Maalimies on antanut koiralle selkeät halutun viettialueen viettiärsykkeet ja vietinvaihtoharjoitukset pyritään laittamaan harjoitusten "sisään", kuten edellä mainitsin. koiran henkiset ominaisuudet sitten säätelevät mitä siitä loppujen lopuksi tulee, esim. millainen aggressioalue ja itsevarmuus koiralle kehittyy. Hallinta on ohjaajan vastuulla ja meillä se on rakennettu niin, että koira haluaa tulla hallintaan, vain sitä kautta se pääsee toimimaan. Irrotusongelmaan olen joutunut keksimään "pakotteen", koska koevalmiille koiralle irrotuskäsky tulee usein kauempaa, tottelemattomuuteen ei päästä vaikuttamaan henkisellä hallinnalla ja hihakin on jo koiran suussa. Tähän käytän pientä muovipulloa jossa on kiviä, heitän sen koiran jalkoihin ja samalla huudan voimakkaasti irti-käskyn, irrotuksesta tulee tili välittömästi. Onnekseni löysin maalimiehet, jotka suostuivat rakentamaan suojelukoiran koulutuksen haluamallani tavalla. kiitos siitä heille! Tänä päivänä olen niin innostunut aiheesta, että olen päättänyt itsekin hakeutua maalimieskoulutukseen (spkl) kesällä 2012. Haluni kehittyä ja oppia uutta on niin suuri, että lisäkouluttautuminen oli pienen mietinnän jälkeen itsestään selvyys. Maalihenkilönä toimiminen tuo vastuun toisen koirasta, joten esim. kuntoilu, fysiikan ja voiman kehittäminen on aloitettu jo hyvissä ajoin. Tekninen osaaminen tulee vain harjoittelemalla, -kovasti Haluan tulevaisuudessa tarjota apua ihmisille, joille koiran kouluttaminen hieman erilaisilla menetelmillä ei ole huono juttu vaan antoisaa uuden oppimista ja koiran kanssa nauttimista. ...siis sillä edellytyksellä, että minusta tulee tarpeeksi hyvä... 
|