www.ridvall.net
 
 
 
 
 
 
 
 
 

"SEIKKAILIJAT"

Tavoitteeni on  tuottaa pentuja vain kun niille on tarvetta, massatuotantoa ei täältä löydy. Koirat soveltuvat rotumääritelmän mukaisesti monipuoliseen käyttöön.Pyrin siihen, että kasvattamani koirat pystyvät elämään rakenteensa ja terveytensä puolesta hyvän ja aktiivisen elämän. Koirieni henkisen kapasiteetin on oltava sellainen, että ne voivat elää myös kotioloissa perheen parissa harrastus- ja kilpailutoiminnan ohella. Kasvattamani koirat eivät sovellu näyttelyharrastukseen, koska painotan kasvatustyössäni käyttökoiralle sopivaa rakennetta ja pyrin vaalimaan käyttöominaisuuksia.

Rodun tärkeimmät vaikuttajat:

Olen suuntautunut käyttölinjaisiin saksanpaimenkoiriin ja jalostusvalintojani ohjaavat molempien vanhempien terveys- ja käyttöominaisuudet. Käytän jalostukseen vain rodunomaisen kokeen (suojelu) tai palveluskoirakokeen/kokeiden suorittaneita yksilöitä. Tällä haluan varmistua kyseisen koiran ohjattavuudesta ja  koulutettavuudesta, eli vanhemman sopivuudesta myös näiltä osin jalostukseen käytettäväksi.

Tulokset ja pevisaan liittyvät terveystiedot löytyvät Suomen kennelliiton ylläpitämästä jalostustietokannasta  koiran nimellä tai rekisterinumerolla. Epävirallisia terveystietoja löytyy usean eri kasvattajan sivustoilta.  Myös omien kasvattieni viralliset ja vapaaehtoisesti tutkitut terveystiedot ovat nähtävillä toisaalla tällä sivustolla.

Pentujeni suku on tarkasti tiedossa sillä jokaisen pentueen vanhemmille ja jälkeläisille tehdään poikkeuksetta polveutumismääritys, eli dna- testaus. Geenitutkimuksen aikana kaikista jälkeläisistä otetaan lisäksi verinäyte perinnöllisten vikojen ja sairauksien tutkimiseksi ja jalostuskäytön tueksi. Minulle on ollut alusta asti selvää, että kaikki jälkeläiset testataan ja tutkitaan jo ennen luovutusta. Tämän lisäksi samat testit ja kokeet tehdään jalostukseen käytettäville koirille. 

 

Pennut rekisteröidään ja  myydään Suomen Kennelliiton virallisella kauppasopimuksella ja tarvittavilla liitteillä. Pennuille tulee aina mukaan kirjallinen eläinlääkäritodistus sekä kaikilla on luovutettaessa tunnistusmerkintä.   Oma eläinlääkärimme on Etelä-Hämeen Eläinlääkäriasema Riihimäellä.

Koirani ruokitaan CANIDAE-täysravinnoilla sekä lihaisilla luilla/lihoilla

 
Sivua muokattu:15.01.2012, 21:03 Päivittänyt: Tiina Ridvall
© Tiina Ridvall 2007